Tiedote 3/2010 KEVÄT

 

KUVATAIDEAKATEMIAN
NÄYTTELYTIEDOTE

 

Kaiku-galleria
Kuvataideakatemia, Kaikukatu 4, Helsinki.
Avoinna ma-pe 10–19, la-su 12–16.

 

Paperin Jäljet 12.–21.2.

Suvi Nurmi, Maija Hopeavuori, Henni Kitti, Heini Partanen

Toukokuussa toteutettiin paperitaide-kurssi Skanskan pääkonttorissa Helsingissä. Kuusi Kuvataideakatemian opiskelijaa teki näkyväksi sen, mikä usein jää huomaamatta – toimistossa syntyvän paperijätteen määrän. Taiteilijat toivovat, että tilataideteos herättäisi ajatuksia ja saisi aikaan vaikutuksia, joilla jätteen määrää voitaisiin vähentää. Nyt näyttely on tuotu Kaiku-galleriaan.

Opettajana toimi Timo Heino

 

Koolla on väliä 26.2.-7.3.

Jenni Eskola, Henni Kitti, Ida Koitila, Heidi Lampenius, Ulla Leppävuori, Riikka Leppänen, Mari Paikkari (TAIK), Jaakko Pallasvuo, Tiina Pyykkinen, Emma Rönnholm

Näyttely käsittelee mittakaavojen ja standardien tematiikkaa taiteessa. Miten luonto ja rakennettu ympäristö vaikuttavat tilan ja mittakaavan hahmottamiseen. Millä tavoin mittakaavat ovat riippuvaisia ihmisestä havainnoijana, kokijana ja tekijänä. Näyttelyä on edeltänyt maalauksen ja kuvanveiston opiskelijoille suunnattu kurssi syksyllä 2009.
Kurssin opettajina olivat Päivi Takala ja Markus Kåhre

 

Kuvataideakatemian galleria
Kasarmikatu 44, Helsinki. Avoinna joka päivä klo 11–18.

Kim Somervuori 18.-28.2.

Kun katsoo Kim Somervuoren (1975, Helsinki) maalauksia mieleen nousee useasti taiteilijan oma luonnehdinta parista esteettisestä kiinnostuksenkohteestaan: kyseessä on joko tuhrittu vessanseinä tai satunnainen pinta kaupungilla. Vessanseinissä taiteilijaa kiinnostaa spontaanien kommenttien läsnäolo, joka on myös erilaisten ja eriaikaisten pintojen yhteispelissä kaupungin kaduilla. Somervuori katsoo pintoja sillä silmällä. Hänelle pinta ei ole koskaan pelkkä kaksiulotteinen objekti, vaan aina jossakin kolmiulotteisessa paikassa sijaitseva. Juha-Heikki Tihinen, FT, kriitikko (SARV; Aica)

 

Bonnie Kit-Yin Fan 4.-14.3.

 

 

Galleria FAFA
Lönnrotinkatu 35, Helsinki. Avoinna joka päivä klo 11–18.

Johan Lindström, Anna Nykyri 19.2.– 7.3.

”När det omedelbara fått vila och blivit fantasi, jag tänkte på kyla och gjorde djupet, men först funderade jag på arkitektur, rum, och romantik. Handlingen blir till upplevelse, upplevelsen blir till handling och erfarenheten får vara med om något nytt.
Jag jobbar med mindre målningar. Och ser dessa som konstruktioner. Med ytor bygger jag dessa målningar, lager på lager.
Vanligtvis startar jag i en riktning, för att senare gå in i en annan. Det är här alla lager blir så viktiga. Jag är helt bekväm med att varken veta var jag börjar eller hur jag slutar. Det handlar om en upplevelse där jag får se och vara med om någonting nytt.
När fantasin tar över idén, och fantasin blir till en upplevelse utan att analysera. Då är för mig upplevelse och kommunikation skapad istället för analyserad och förstådd”.

Johan Lindström

Liikkuvia kuvia
”Liikkuvan kuvan installaationi koostuu mustavalkoisesta filmistä, avonaisista kysymyksistä sekä hyvyyteen ja kauneuteen liittyvien, mahdottomilta tuntuvien tunnelmien hahmotelmista”.
Anna Nykyri

 

Lasiboksi
Sturenkadun ja Kirstinkadun kulma, Kallio. Aina avoinna!

Corinna Helenelund, Even Plastic Plants Are Faster Than I Am - a slow animation, 9.–28.2.

I’m always sleepy, I sleep a lot. Sometimes I think that if I sleep long enough I will wake up afterwards. For real. I don't remember last time I was awake; it feels like all other plants grow faster than I do. And they will eat me alive.

 

 

Kuvataideakatemian gallerioissa järjestetään yli 50 näyttelyä vuodessa. Näyttelytiedot löytyvät helposti kaksi kertaa vuodessa ilmestyvästä galleriaesitteestä. Esitteen voi tilata ilmaiseksi tai ladata koneelleen Kuvataideakatemian nettisivuilta. Näyttelytiedote lähetetään sähköpostitse kerran kuussa.
Lisätietoja ja lehdistökuvia: http://www.kuva.fi/portal/nayttelyt_ja_tapahtumat/
Tuottaja Anni Anttonen, anni.anttonen@kuva.fi p. 09 680 33 285, 045 657 8746.
Lehdistökuvat http://lehdisto.kuva.fi käyttäjätunnus pressi, salasana guttenberg

Olet Kuvataideakatemian sähköpostilistalla, jotta saat ajankohtaista tietoa näyttelyistämme. Jos et jatkossa halua näyttelytiedotetta, lähetä sähköpostia osoitteeseen anni.anttonen@kuva.fi

Kuvataideakatemian näyttelytiedote 16.2.2010